torstai 18. huhtikuuta 2013

Jesper-poika sairastaa, häntä hellikäämme

Täälläpä sitä ollaan edelleen kotisohvalla eikä Barcelonassa kuten piti. En tiedä mitä oikein ajattelin kun kuvittelin vielä tiistaina että on aivan mahdollista että me oikeasti lähdetään lentämään nuhaisen lapsen kanssa. Huh, kai se mieli toimii niin että viimeiseen asti sitä toivoo ihmeparanemista. Sellaista harvemmin kai tapahtuu, flunssa ottaa aikansa. Tiistai-iltana pakattiin vielä matkalaukutkin, me hölmöt. Jätänkö ne nyt sitten tuohoon eteiseen vai puranko kaiken?



Ti-ke välisenä yönä jo kuitenkin tein päätöksen että reissuun ei lähdetä. Lääkäri sen vielä aamulla meille "vahvisti" ja pienellä löytyi siis korvatulehdus ja yllättäen isolla myös! Joonatanilla ei ollut paha flunssa ollenkaan, oikeastaan vain valuva nenä, hyvä että tarkastettiin. Tämä olikin molempien poikien eka korvatulehdus, Jonsku olikin pitkään selvinnyt ilman moista.

Vakuutuksen pitäisi korvata peruuntunut matka, joten tehtiin saman tien uusi lentovaraus kahden viikon päähän. Toivotaan että kaksi viikkoa on tarpeeksi pitkä aika jotta koko jengi on taas terveenä. Jos ei, sitten ehkä luovutamme ja kokeilemme vaikka syksyllä uudestaan. Kyllähän sitä matkustaa kerkeää, ja kohtahan on jo kesä täälläkin :).

Pieni potilas saa tänään äidin huomion kokonaan kun isoveli pääsi hoitoon mummille. Eiköhän tuolta päiväunilta kohtapuoliin heräillä.

p.s. matkavaatteetkin oli valkattu...






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti