sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Ale-shoppaukset Ruotsista

Kun tänä vuonna en pääse fyysisesti Tukholmaan aleihin shoppaamaan, niin teinpä ostoksia nettikaupoista. Käy se näinkin :)

Shampoodlen nettikaupassa alkoi 50% ale. Olin aikaisemmin syksyllä himoinnut tätä raitakuosia lapsille ja nyt sen sai kivalla alella. Vauvalle siis kokopuku ja isommalle leggingsit ja Zebra-paita. Otin itsellenikin tuon saman t-paidan ja lisäksi tämän toisen vihreän.

Sampoodlen vaatteet on ihania ekologisia, hyvälaatuisia ja mielestäni sopivasti erilaisia.























Lisäksi olin haaveillut tästä takista, mutta mun kokoa ei enää ollut.


Sitten vaan odotellaan pakettia!

lauantai 15. joulukuuta 2012

Kestovaipat rules

Täytyy heti kärkeen todeta, että huolimatta postauksen otsikosta, kestovaipat eivät ole minulle varsinainen intohimon kohde enkä katso kieroon niitä äitejä jotka normivaippoja käyttävät. Todellakaan. Itselleni, oman vauvan kanssa, koen asian kuitenkin tärkeäksi. Pieni teko roskan vähentämiseksi.

Vauva on nyt 8-viikkoa ja pieni pylly on nyt mielestäni kasvanut kestovaippoihin sopivaksi. 2-kiloinen kun oli niin valtavan pieni että eihän sillä mitkään kestot olisi pysynyt päällä. Nythän poika on varmasti 4 kiloa ja päälle. Ensiviikon neuvolassa saadaan tarkat mitat.

Vaipparoskaa on näiden ensimmäisten neljän viikon aikana kertynyt ihan jumalattomasti!!! Mikä olikaan se aika kun yksi vaippa maatuu, 300 vuotta? Hurjaa. Meillä käy, omakotitalossa kun asumme, roska-auto kerran kahdessa viikossa tyhjentämässä roskiksen. Vaippojen myötä roskis on täpösen täysi jo näin lauantaina kun seuraava tyhjennys on vasta 5 päivän päästä. Katsotaan tekeekö kestoihin siirtyminen mitään eroa roskan määrään, jos sama jatkuu, täytyy dyykata ja tutkia mitä kaikkea roskiin oikeen lentää.

Pakko hehkuttaa hieman bumgenius-vaippoja. Saimme ystäviltä aikoinaan testiin näitä vaippoja ja jäimme heti koukkuun ;). Niin helppoja, imut vaan sisään ja käyttöön. Lisäksi vaipat saa säädettyä kolmeen eri kokoon nepparien avulla. Eli sama kuori käy heti vastasyntyneestä normikokoisesta vauvasta aina noin kahden/kolmen vuoden ikään asti. Esikoisen kanssa muistaakseni kovassa menossa vaippa vähän hiersi tuon iän jälkeen. Mutta onneksi esikoinen jätti vaipat kokonaan 2,5 vuotiaana. Imut saa myös säädettyä esim niin että vaikkapa pojilla eteen saa kaksinkertaisen imun taittamalla ja nepparikiinnityksen avulla. Mielestäni ne olivat joka pennin arvoiset, itse tilasin vaipat Englannista vähän edullisempaan hintaan.

Tulee hyvä mieli kun voi tehdä edes jotain pientä ympäristön hyväksi. Ja lisäksi kertisvaipat maksavat paljon. Siitäkin säästöstä tulee hyvä mieli. Hih, siiderilasillisen jälkeen rupeaa tulemaan hyvä mieli aika monestakin asiasta. Parasta lopetella nyt.

Alla vielä kuva miten hurmaavissa väreissä näitä vaippoja löytyy.









torstai 6. joulukuuta 2012

Pakko saada!

Mulle tulee joskus obsessioita joistain tavaroista joita haluaisin. Nämä päähänpinttymät ovat tosi vaikeita karistaa ja saatan netistä etsiä kauankin jotain tiettyä asiaa. Tällä kertaa se on maja pojalle. Haluaisin pojalleni majan tai tiipiin, joka olisi myös hieno näin sisustusmielessäkin. Syksyn hän on leikkinyt Ikean suuressa pahvilaatikossa, johon leikkasimme ikkunat :D. Se sai nyt lähteä.

Bongasin tämän ihanan tiipii-ohjeen Kotivinkistä, mutta koska sen tekisi? Ja eihän mulla ole edes ompelukonetta (pitkään kytenyt haaveeni on kylläkin ostaa sellainen). Mutta tässä vaiheessa suurin ongelma olisi todellakin osaamisen puute, pakko myöntää. Onnistuin mokaamaan verhojen ompelussakin vuosi sitten, mutta onneksi taitava äitini onnistui pelastamaan verhot.


Eilen bongasin Alexandalexa:n sivuilta) toisen kivan tiipiin:


Mutta 170 euroa tästä, enpä usko.

Pinterestissä on ajoittain ollut ihania DIY ideoita mutta jotenkin tuo Kotivinkin tiipii näyttää vaan niin ihanalta. Tästä tulisi aivan upea joululahja. Sinne voisi ehkä mahtua poika jopa nukkumaan (!) pienen patjan kanssa. Kyllä, pakko se on saada. Nyt soittamaan äidille!


lauantai 1. joulukuuta 2012

Talvipäivän hommeleita

Mistä on ihanat talvipäivät tehty? No jos Joonatanilta kysytään niin lumessa riehumisesta, pipareiden leipomisesta ja illalla elokuvan katselusta serkkutytön kanssa :). Voi sitä iloa kun lunta oli vihdoin ja viimein satanut. Ei haitannut tuuli ei pakkanen eikä edes pimeys. Iltaan asti leikittiin pihalla ja ekana palelin minä. Canada Goose -superlämmin takkini kun ei vielä mahdu päälle...

Ostin Joonatanille uuden talvihaalarin pari viikkoa sitten ja pelkäsin ettei sille tule käyttöä vielä pitkään aikaan kun se on niin lämpöinen. Mutta talvi tulikin juuri sopivasti! Tykkäsin tästä värikkäästä Villervallan haalarista ja päätin testata sitä. Yleensä pojan talvihaalarit ovat olleet Popin tai Reimatecin. Popilta meillä on lila talvitakki (joka on mielettömän hieno!) ja Reimalta taas en oikein löytänyt kivaa kuosia.

Parin päivän testin jälkeen olen todella tyytyväinen tähän haalariin, mutta katsotaan kuinka se kestää koko talven.


Pipo silmillä on touhuttu jo tunti. 


Pipareita odotetaan kärsimättömästi.




keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Äitiyden suloinen rentous

Pääsin torstaina kampaajalle ihan Helsinkiin asti ihanalle Inochin Hannalle. Voi että miten mahtava fiilis oli jättää molemmat lapset mummin hoitoon, HYVÄLLÄ OMALLATUNNOLLA, ja luottavaisin mielin että kaikki menee hyvin. Pieni on kuitenkin vasta 5 viikkoa ja jo sain muutaman tunnin ihan omaa aikaa. Pari kesää sitten en raaskinut jättää esikoista illaksi hoitoon vaan myin odotetun Madonnan konsertin lippumme päivää ennen keikkaa... 

Siinä kampaajan penkillä lueskelin Olivia -lehteä, taisi olla ihan viimeisin numero, jossa oli hyvä juttu äitiydestä. Toimittaja kirjoitti omakohtaisesti havainnoistaan ja omista fiiliksistään äitinä. Jutun ydin oli se, kuinka äitiydestä on tullut (liian) monille elämää suurempi asia, jonka edessä unohdetaan ja tietoisesti jätetään oma itseys taka-alalle tai haudataan kokonaan. Äitiys imaisee henkilön identiteetin mustaan aukkoon. Suoritetaan äitiyttä. Ja ollaan niin helposti vietävissä... Tehdään asioita niin kuin jossain netissä sanotaa että pitäisi tehdä, eikä uskalleta tehdä toisin vaikka itsestä tuntuisikin paremmalta niin. Olin salaa tosi tyytyväinen itseeni, että en tosiaankaan kuulu näihin pingottajiin, olinhan siinä kampaajan penkillä punaviiniglögi kädessä ;).

Ensimmäisen lapsen vauva-aika oli kyllä todella erilaista, johtuen siitä kuinka itse asioihin suhtauduin. Nyt tokalla kierroksella olo on niiiiiin paljon rennompi, totta kai! Kaikkea tietoa ei tarvitse etsiä jostain kirjasta tai netistä vaan luottaa ihan omaan järkeen. Mahtavaa! Ja koska ei ole aikaa keskittyä vain vauvaan, tuntuu että on itsekin pysynyt kivasti arjessa mukana. Elämä ei pyöri vain vauvan ympärillä, toisin kuin esikoisen kanssa, jolloin kerkesin käydä suihkussa vasta miehen tultua kotiin ja syöminenkin jäi vähän heikoksi :). Muistan, että jouduin ihan oikeasti priorisoimaan asioita joita kerkesin tekemään kun oltiin vauvan kanssa kahden: no 1 vessaan, no 2 syömään, no 3 suihku (harvoin pääsin tänne asti) ja no 4 - tätä tasoa en montaa kertaa saavuttanut: päiväunet. Hmmm, mitä ihmettä! Oliko esikoinen tosiaan niin haastava tapaus? 

Tällä kertaa olen kahden lapsen kanssa kotona, ja olen päässyt vessaan aina kun on tarvinnut :), olen saanut syödäkseni (ehkä vähän liikaakin), olen käynyt suihkussa joka toinen päivä ja joka päivä olemme koko jengi lepäilleet tunnin verran sängyssä, joskus nukkuen, joskus ei. Sen lisäksi olemme puuhailleet kaikkea kivaa, käyneet kaupungilla, ja muutenkin tehneet normaaleja juttuja - arki jatkuu! Ok, arkeen kuuluu tietty paljon muutakin, eikä todellakaan vaan pelkkää kivaa, mutta se on jo toinen juttu se. 

Mutta jutun juoni on siis se, että rentona mutsina on vaan niin paljon kivempaa.



maanantai 26. marraskuuta 2012

Joulukorttien aika

Pitäisi taas ottaa se vuosittainen joulukorttikuva pojista. Viimeiset kolme vuotta olen tykännyt lähettää sellaisen joulukuvan Joonatanista, vaikka en olekaan päättänyt onko se ihan hölmö vai kiva tapa. Olkoon se nyt kiva tapa, minusta on ainakin kiva saada kuvakortteja ystäviltä ja laittaa ne säilöön. Niistä näkee kivasti kuinka lapset aina vuoden aikana ovat kasvaneet!

Tällä kertaa meinaan kuitenkin tehdä niin, että sujautan ihan oikean valkokuvan (vrt. painettu pahvikortti) sinne kirjekuoreen kortin seuraksi. Paljon on ihania kortteja saatavilla, mutta koska lähipiiristäni sattuu löytymään mahtavan taitava taiteilija, aion suosia hänen korttejaan. 

Tässä joitain suosikkejani Katja Saariolta, aivan mahtavia eikö vaan!






lauantai 17. marraskuuta 2012

Neljä viikkoa vauva-arkea

Neljä viikkoa tuli tänään täyteen perheen pienimmälle. Hän on ollut kovin tyytyväinen vauva (kop kop koputetaan puuta) ja elo tuntuu oikein hyvältä.

Teimme eilen päätöksen, että esikoinen lopettaa päivähoidossa, jossa oli ennen vauvan syntymää 4 päivää viikossa. Halusin tietoisesti jättää tämän päätöksen tekemisen näin myöhempään, jotta meillä olisi aikaa nähdä millainen uusi perheenjäsen on ja kuinka paljon itselläni olisi voimavaroja touhuta päivisin. Olemme hakeneet mukaan päiväkerhotoimintaan, jotta esikoiselle tulisi myös ikäistään seuraa. Muuten kun hoito tapahtuu usein mummoloissa.

Sitten ruoasta. Olen kiitollinen Kätilöopiston mahtaville sairaanhoitajille, jotka patistivat minut heti leikkauksen jälkeen aloittamaan käsin lypsämisen (inhoan sanaa lypsäminen - mutta sitähän se on). Imetys lähti sen ansiosta hyvin käyntiin, vaikka vauva olikin ensimmäisen viikon lastenosastolla ja harjoitteli imemistä vain satunnaisesti.

Luotettava ystäväni Aventin käsipumppu sanoi eilen itsensä irti - ikää olikin jo useita vuosia ja takana monta ruokittua suuta. Nyt testaamme sitten moottorikäyttöistä Spectraa. Alkuun tuli ikävä Aventia, mutta nyt alan päästä sinuiksi uuden koneen kanssa. Pumpattua maitoa tarvitaan kun mies tekee puolet yövuorosta, kiitos ihana mieheni!!!

Jos joku tänään vielä blogia lukee, laitan tänne vielä linkin Campadre -sivulle, jossa olivat Boob -tuotteet -50% alessa: http://campadre.fi/tipsa/876894

Itse tilasin kaksi imetyspaitaa ja toiseen paitaan samishaalarin ja pipon pojalle. Eikä ollut kallista! Ja kun imetysaika on ohi, laitan nämä sitten eteenpäin.







maanantai 12. marraskuuta 2012

Kaikki vauvanvaatteet -40% verkkokaupassani

Päätin laittaa perheenlisäyksen kunniaksi kaikki vauvanvaatteet 40% aleen verkkokaupassani www.coolkids.fi. Sieltä mm. nämä Geggamojan bodyt, joita harvoin alessa löytyy, sekä paljon muuta ihanaa. Ai niin, myös Aarrekidin luomuleggingsit mustana nyt vauva-alessa. Vain viikon ajan :)



sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Äitiyslomalla!

Koko syksy on ollut täynnä suuria ja pieniä yllätyksiä, niin surullisia kuin iloisiakin. Eipä ollut suuri ihme, että masu-asukki jatkoi tällä samalla linjalla, ja syntyi maailmaan yllättäen, 6 viikkoa etuajassa.

Hän on maailman suloisin pieni kulta ja yllättävästä maailmaan tulosta huolimatta voi erittäin hyvin. Olemme onnellisia ja ennen kaikkea onnekkaita!

Syntymämitat olivat 2,2 kg ja 46cm, nyt ollaan jo yli 2,5 kilon ja kolme viikkoa elämää takana :)

Tässä pieni suloisuutemme kahden viikon iässä:


keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Sunnuntain lastenvaatekutsut

Päätin järjestää ystävilleni lastenvaatekutsut, jossa he saivat kahvin juonnin lomassa kurkkia mun verkkokaupan valikoimaa ihan livenä. Verkkokaupan ongelma on, että vaatteet jäävät "kaukaisiksi" kun niitä ei pääse hypistelemään ja usein kuvat vääristävät myös värejä. Nämä luomupuuvillaiset vaatteet ovat vielä niin ihanan pehmeitä, että vain koskettamalla niistä saa parhaan kuvan.

Geggamojan raitaa tässä rekissä
Meillä oli oikein hauska sunnuntai-iltapäivä täällä meillä kotona ja taidan tehdä tästä puolivuosittain toistuvat tapahtuman. Ehkä seuraavalla kerralla uskallan laajentaa kutsua ja mukaan voisi ilmoittautua muitakin halukkaita. Vuoden alussahan saan uudeksi merkiksi mm. Mini Rodinia. Nyt kaupasta löytyy Aarrekid, Geggamoja, Maxomorra, Frugia, Fred's World ja Serendipigy -merkkejä.

Mulla oli ollut mielessä pitkään kokeilla tällaista banaani-saksanpähkinäkakkua (ohje täällä) ja leivoinkin sellaisen kahvin kanssa. Tätä reseptiä voi suositella, tuli tosi hyvää! Kandee tehdä se juuri tuollaiseen pitkulaiseen leipävuokaan niin se ei ole niin kuivakakkumainen :)


Kun avaan ovet muillekin halukkaille lähiseudulla asuville (asumme Helsingistä noin 30 km päässä) niin laitan tänne vuoden alussa siitä tietoa lisää.




tiistai 16. lokakuuta 2012

33 + 2

Tänään neuvolassa kuunneltiin taas ihanat sydänäänet ja otettiin muut tärkeät mitat. Ilokseni huomasin, että painoa on nyt kokonaisuudessaan tullut (vain) 10kg, eli vähemmän kuin edellisessä raskaudessa tässä vaiheessa. Vaikka olen herkutellut ihan kiitettävästi, on perusruokavalio ollut ilmeisesti järkevämpi kuin vielä kolme vuotta sitten. Aamupuuro raejuuston ja sokerittoman mehukeiton kanssa on jäänne vuoden takaisesta fitfarm -kuurista. Samoin rahkavälipalat - eli vähän sokeria ja rasvaa, mutta paljon proteiinia. Näin raskaana ei tietysti voi jättää hiilareita pois, mutta joitain hyviä vinkkejä tuolta kuurilta ruokavaliooni jäi.

Vauva tuntuu neuvolantädin mukaan mahassa sellaiselta normikokoiselta, ei ainakaan kovin suurelta. Pieni peppu tuntuu vasemmassa yläreunassa ja pää on jo hyvin alhaalla. Huomaa kyllä, että vauvalla on jo vähän ahtaat tunnelmat kun varsinkin yöaikaan alkaa aivan vimmattu fudaaminen. Ihanaahan se vaan on, vaikka haittaa jo vähän yöunia...

Neuvolan jälkeen oli pakko käydä ostamassa muutamat ihan pienet vaatteet, vaikka kovasti jännitänkin meneekö kaikki hyvin loppuun asti. Jokatapauksessa, kaupungissamme on hieman huonosti lastenvaatekauppoja (to say the least!) mutta Lindexissä olikin suuri valikoima juuri näitä söpöjä 50cm vaatteita. Tällaiset lähti mukaan:

Ihan vois nukelle pukea, söpöö.

Ihania yksityiskohtia mm. nämä polvien paikat...

... ja tämä rintatasku :)




perjantai 12. lokakuuta 2012

Temppuradalla

Viikon kohokohta on tietysti perjantai. Silloin on mun ja pojan oma päivä. Siihen kuuluu aamulla temppurata, joka on mielettömän hauska harrastus pikkumiehelle (ja minulle!). Välillä pitää päästellä oikeen riemunkiljahduksia (poika)! Tätä harrastusta jatketaan ehdottomasti keväällä, vauva pääsee silloin vaikka kantoliinassa mukaan. Tai vaunuissa, mäkin haluaisin päästä trampoliinille!

Temppuilun jälkeen on jo kova  nälkä ja rutiiniksi on muodostunut, että poikkeamme lounaalle hampurilaispaikkaan. Tänään poikkesimme myös Joonatanin mummille, jonne poika halusikin jäädä hoitoon "Äiti, mä HALUUN jäädä mummille hoitoon!!!". No sehän sopi ja sainkin hoideltua vähän asioita sillä aikaa. Kaiken tämän jälkeen maistui päiväunet - joita meillä nukutaan noin pari kertaa kuukaudessa. Joten tänään on ollut tälle mutsille aika leppoisa päivä. Välillä näinkin, on hermot olleet aika riekaleina viime aikoina. Mutta ei siitä tänään enempää, koska tänään on kiva päivä!

Lepakkoriipunta on kuulemma "tooosi helppo".


Tässä hypyssä on jotain tanssillista.

Hyppy korkealta


keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Höpsöttelyä

Poika näytti eilen hoitopäivän jälkeen niin suloiselta eteisessä, että houkuttelin häntä poseeraamaan kameralle. Alku näytti lupaavalta, mutta sitten alkoi noin 50 kuvan höpsöttelysarja, josta tässä joitain poimintoja. Jokaisen ilmeen jälkeen katsottiin kuva ja nauraa räkätettiin :D. Muistakaa ottaa välillä hassuttelukuvia, kaiken ei tarvitse olla aina niin söpöä!








tiistai 9. lokakuuta 2012

Big Mama, 7 viikkoa jäljellä

Tämän maman takista menee enää kaksi ylintä nappia kiinni, nipin napin. Liikkuminen hidastuu, kengännauhat on säädetty tarpeeksi löysiksi ettei niitä tarvitse nyprätä auki ja kiinni ja suurimman osan ajasta lampsin leopardi-kumppareissani. Ikeasta hommasin pitkän kenkälusikan. Huvittavaa ja niin ihanaa! Heräsin vasta siihen totuuteen että äitiystakki olisi ollut kuitenkin hyvä hankkia. Viitsiikö sitä enää hankkia, 7 viikkoa jäljellä, realistisesti pikkuinen voi syntyä jo 5-6 viikon kuluttua kun esikoinenkin tuli viikkoa etukäteen.

H&M:stä täydensin tänään kuitenkin mama-vaatteita ihan siitä syystä että en jaksaisi käyttää mitään muuta kuin leggingsejä/paksuja sukkiksia ja trikoohameita (ja niitä kumppareita). Tähän päälläni olevaan malliin tykästyin ja niitä minulla on kahden värisenä. Muita vaatteita en paljon enää tarvitsekaan. Farkut, vaikka kuinka mama-mallia, ei kiitos. Liian raskas materiaali.

Alla muhkea masu viikolla 33 ja ne lempparikumpparit.





maanantai 8. lokakuuta 2012

Tänään iloitsen... lähimetsästä!

Mulla on aina ollut kaksijakoinen mieli siitä viihdynkö paremmin maalla vai kaupungissa. Asuin opiskeluaikoina Lontoossa lähes neljä vuotta ja sitten Helsingissä useita vuosia ja nyt viimeiseksi vielä Tukholmassa, keskustassa sielläkin. Aivan upeaa ja ihanaa, nautin siitä että sunnuntainakin pääsee ihmisvilinään, kahviloihin, puistoihin. Mutta. Katsokaa nyt tätä onnellista rekkamiestä lähimetsässä kivenheiton päässä uudesta kodistamme.




Vaikkei nyt ihan maalla ollakaan, niin isot metsät ja pellot alkavat takapihalta. Juuri nyt iloitsen siitä että olemme päätyneet juuri tänne asumaan! Kaupunkilomista haaveilen kyllä jatkuvasti, sellaisista minne matkaamme miehen kanssa kaksin, ihan kuin "ennen vanhaan" millä tietysti viitataan aikaan ennen lapsia :).


tiistai 2. lokakuuta 2012

Tänään iloitsen... isosta eteisestä!

Iso eteinen - meidän edellisistä kodeista puuttunut luxus

Pukeutumisrata

Uutta kotia etsiessämme olin listannut suuren eteisen yhdeksi tärkeäksi kriteeriksi, ja sellaisen myös sain, jee! Kodinhoitohuone oli toinen, how middle aged... Näin syksyn tullen ja vaatekerrosten lisääntyessä en voi kuin iloita tästä arjen pienestä (isosta!) luksuksesta. Aamulähdöt sujuvat tosi nopeasti, ja ennen kaikkea ilman turhia hikipisaroita ja hermojen menetyksiä kun kolmevuotiaan vaatteet kerää valmiiksi järjestykseen lattialle. Sitten vaan kehuu ja avustaa pikkumiestä, joka osaa jo hienosti itse pukea. Välillä tarvitaan motivaatioksi pukeutumiskilpailuja tai palkintoja kuten zylitol-pastilleja. Tomii meillä, useimmiten!

Valmis päiväkotiin!

Irma pääsi saattamaan 

Poikettiin vielä jalkapallokentän reunaan

Kunhan päästään talveen ja kun se toinen pikkumieskin tuolta masusta maailmaan putkahtaa niin uskon tämän ilon vielä tuplaantuvan.

Näin meillä :D



maanantai 24. syyskuuta 2012

Ihania uutuuksia Englannista!


Sain tänään lähetyksen Englannista. Sisällä oli ihania syksyvaatteita verkkokauppaani ja jotain lähti tietysti heti myös Joonatanin kaappiin! Ainakin "klainaripaita" (kuva alla) on varma suosikki autoja rakastavalle poitsulle. Toinen oma suosikkini oli lila hiirulaismekko harmaiden sukkahousujen kanssa, tästä myös kuva alla.




Frugi on Englantilainen lastenvaatemerkki, jonka vaatteet on valmistettu pehmeästä ja kestävästä luomupuuvillasta. Ihastuin itse merkkiin, sillä printit ja värit ovat hauskoja ja vähän erilaisia verrattuna esim. useisiin Skandinaavisiin kuoseihin. Lisäksi olen huomannut, että luomupuuvillasta valmistetut vaatteet kestävät tosi hyvin pesua ja pitävät värit sekä muodon pesusta toiseen.

Kuten kaikki edustamani merkit, on Frugi myös yritys, jonka tuotteet ovat ekologisia. Frugi valmistaa kaikki vaatteensa GOTS-sertifioidusta luomupuuvillasta. Sen lisäksi 1% Frugin liikevaihdosta menee hyväntekeväisyyteen. Frugin perustajat pyörittävät yritystään Cornwallissa, Englannissa.

Lue lisää Frugista: http://www.welovefrugi.com/

Kuvien kokonaisuudet sekä paljon muuta löydät verkkokaupastani: www.coolkids.fi ja tämän viikon kampanja onkin ilmainen kuljetus kaikkiin tilauksiin, joissa on mukana yksi tai useampi Frugin tuote! (Kaupassa tee tilaus normaalisti ja valitse lopussa postitustavaksi "Frugi -kampanja" jolloin postikulut ovat 0 euroa)

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Suurten muutosten keskellä

Blogihiljaisuutta on kestänyt nyt muutamia viikkoja, tuntuu että ikuisuus. Elämässä on ollut niin suuria muutoksia, että kaikki muu on ollut pakko laittaa pysähdyksiin ja koitettava selvitä päivä kerrallaan normielämästä.

Muutimme siis pari viikkoa sitten takaisin Suomeen, täynnä intoa ja odotusta. Meillä on täällä uusi ihana koti ja odotin kovasti että pääsemme sitä laittamaan. Muuttoviikonloppuna tapahtui kuitenkin kaksi mullistavaa asiaa ja muuttolaatikoiden purku sai jäädä odottamaan. Ensimmäiseksi sain suru-uutisen että isäni oli kuollut täysin yllättäen torstaina, kun me seilasimme Siljalla kohti kotia. Tämä uutinen pysäytti ja oli niin odottamaton että sen käsittelyssä menee pitkä tovi.

Saman viikonlopun aikana toinen perheenjäsen, joka oli taistellut vuoden ajan syövän kanssa, meni hetkessä todella huonoon kuntoon. Kahden viikon sairaalassa olon jälkeen hänen voimansa loppuivat viimein muutama päivä sitten ja meitä kohtasi toinen suuri suru.

Facebookissa totesin Tukholmasta lähtiessämme että nyt tuntuu hyvältä palata perheen ja ystävien lähelle. Kuinka totta se olikaan! Tuntuu, että nämä tapahtumat "odottivat" meidän kotiinpaluuta, jotta olisimme täällä tukemassa muuta perhettä ja samalla heidän tuettavinaan.

Nyt olisi hakusessa hyvät yöunet. Näin raskaana ollessa ei ole olemassa perinteisiä apukeinoja vahvempia lääkkeitä. Oikeasti maistuisi lasi punaviiniä, mutta tyytyminen ulkoiluun ja illalla lukemiseen. Ehkä se nukkumatti löytää minutkin taas joskus.

maanantai 27. elokuuta 2012

Muistilista itselle tulevia Tukholman visiittejä varten

Sunnuntai-illan tunnelmissa muuttolaatikoiden keskellä listasin asioita, joita Tukholmassa tulee ikävä kun tulevana torstaina suuntaamme muuttokuorman kanssa kohti kotia, Suomea. Tähän listaan pääsi  paikkoja, joissa on pakko muistaa käydä kun tänne Tukholman suuntaan jatkossa matkustelemme.

1. Rosendals trädgårdin lounas puistossa ja jotain hyvää jälkkäriä. Ehkä Skanssenin vierailun yhteydessä. Veneellä Gröna Lundin kupeesta yli Slussenin sillalle.
2. Observatoriolundenin päällä oleva kahvila josta saa vohveleita yhdistettynä alla olevaan puistoon
3. Vasaparken ja kävely Odenplanille pizzalle vaikka Primo Ciao Ciao:hon
4. Stora Skoggen 4H puisto ja se kahvila mistä saa maailman parasta pähkinäpiirasta!
5. Mini rodini outlet lauantaisin
6. Kävely Norra Mälarstrandilla yhdistettynä Frida & Jag kahvilaan sekä Råliksen puistoon (Rålambshovsparken)
7. Kävely sillan yli Kungsholmenilta Söderiin
8. Söderillä Filippa K:n second hand -putiikki
9. Pirenin -puisto yhdistettynä lounaaseen Piren -ravintolassa
10. Lounas kauppahallissa
11. Sushi-ravintola Roppongi Kungsholmenilla
12. Dinner Tabboulissa ja/tai Mäster Andersissa
13. FOTOGRAGISKA, FOTOGRAFISKA, FOTOGRAFISKA! Mahtavassa miljöössä valokuvanäyttelyitä sekä ihana ravintola/kahvila yläkerrassa hienoin näkymin.
14. Söderiin Götgatanille shoppailemaan Drottninggatanin sijaan...

Kuva lainattu Fotogafiskan sivuilta 

Kungsholmenilta Sööderiin - mahtavat näköalat korkealta sillalta.

Pirenin puistossa on yksi parhaista Tukholman liukumäistä.


Ainakin nämä tulee nyt ekana mieleen. Täytyy jatkaa listaa sitä mukaa kun mieleen putkahtaa lisää... nimimerkki yksi hajamielinen. Hajamielisyys on vaan kasvanut mahan mukana, ajatukset harhailee ihan kokoajan! Muuten käy kuitenkin niin että huomaan vaeltaneeni Drottninggatanille keskustaan (ostoshelvettiin) ja paluumatkalla putkahtelee päähäni asioita, "ai niin, Filippa K:n second hand, ai niin, fikat Frida och Jag:ssa. Ja sitten harmittaa. Onneksi uusi Tukholman reissu on varmaan jo ihan ovella. I luuuv Stockholm!






maanantai 20. elokuuta 2012

Esittelyssä Fred's World by Green Cotton

Ajattelin esitellä muutamassa blogipostauksessa lastenvaatemerkkejä, joita minulla on myynnissä verkkokaupassani ja jotka ovat ehkä vähemmän tunnettuja Suomessa.

Ensimmäiseksi esittelen Tanskalaisen merkin Fred's World by Green Cotton. Sain tänään juuri vaatelähetyksen kyseiseltä merkiltä :), alla kuvia.

Fred’s World by Green Cotton noudattaa mottoa Fashion Rules. Tämä Tanskalainen vaatemerkki suunnittelee leikkisiä, kestäviä, värikkäitä ja muodikkaita lastenvaatteita, joiden materiaalina käytetään sertifioitua (GOTS) luomupuuvillaa. Vaatteet on valmistettu ekologisesti ja ilman myrkyllisiä kemikaaleja. 

Vaatteet tuntuvat hyvälaatuisilta, tämä traktoripaita on ollut kovassa käytössä Joonatanilla, yksi hänen lempparipaitojaan. Koko kesän käytön jälkeen paita on säilyttänyt muotonsa hyvin eikä venynyt mistään suunnasta. Värit ovat oransseja traktoreita lukuunottamatta säilyneet hyvin. Oranssi on haalistunut hieman.


Fred's World merkin takana on Tanskalainen vaatevalmistaja Novotex, joka on valmistanut ekologisia vaatteita jo vuodesta 1983.

Ja vielä pienenä detskuna nimestä: tanskankielinen sana fred tarkoittaa suomeksi rauhaa. Aika kiva!
Alla kuvia juuri coolkids.fi:hin saapuneista uutuuksista:

1. Vihreä fleece syksyn ulkoiluun

2. Tyttöjen valikoimaa:
- Cardigan, edessä napit
- Housut/pussihousut, lahkeessa resorit
- Pöllöhame




3. Poikien valikoimaa:
- Pitkähihainen paita, siniraidallisena
- Pitkähihainen paita kaupunki- ja työmaakone kuviolla
- Ulkoilufleece 



4. Vauvoille kahta kuosia housuja



Mitäs pidätte? Olen itse kovin innoissani uutuuksista!