maanantai 9. kesäkuuta 2014

Synttärilahja

Niin sitten kävi, että sain kuin sainkin parhaan synttärilahjan mitä toivoa voi. Meidän pikkuinen syntyi mun synttäripäivänä, pari viikkoa ennen laskettua aikaa. Mikä sattuma! Täällä elellään nyt siis vauvantuoksuisia päiviä ja nautitaan ihanista kesäkeleistä. Pikkumies on aivan ihana ja kyllä on samaa näköä isojen veljien vauvakuvien kanssa. Eka viikko on mennyt leppoisasti syöden ja nukkuen, siis vauvan viikko. Minullakin on ollut ihan luksukseen asti aikaa olla vauvan kanssa kun mies on touhuillut enemmän isompien poikien kanssa. Mieli on hyvä, onnellinen ja helpottunut. Raskauden vikat viikot nukuin niin huonosti, että tämä pari kertaa yössä herääminen tuntuu levolta, kun sen jälkeen vaipuu syvään uneen. Mutta, tilannehan voi muuttua vaikka jo seuraavana yönä, joten lyhyesti virsi kaunis, laitan nyt koneen kiinni ja lähden nuuskuttamaan vauvan tuoksua tuonne sänkyyn. Tässä vielä pari kuvaa pikkuisesta.





tiistai 27. toukokuuta 2014

Fiilistelyä tulevasta ja kuva valtavasta mahasta rv 37

Mietin että mitenhän tällaisen jutun voisi nimetä kuulostamatta kiittämättömältä.. Että listaa raskauden "huonoja puolia". Raskauden plussat ja miinukset? No, plussa on aika itsestään selvä :D joten tässä siis ihan tällainen ei niin vakavasti otettava lista näistä asioista joita raskaudessa ei tule ikävä. Tässä siis ihan itselleni tämä lista asioista, jotka normaalisti ottaa itsestäänselvyytenä ja mitä on näin loppuraskaudessa jo kova ikävä. Nää taas unohtuu niin nopeasti ja vaikka raskausaika on kuinka ihanaa, niin saahan sitä vähän fiilistellä jo tulevalla ajallakin ;).

1. Voi mennä ravintolaan ja tilata mitä tekee mieli, ilman että tarkastat onko esim juustot pastöroituja...
1.1. Voi tilata juustolautasen jälkkäriksi!
1.2. Voi nauttia homejuustoa!
2. Voi ottaa lasin viiniä ruoan kanssa (tai ilman ruokaa :))
3. Voi yöllä kääntää kylkeä ilman ähinää ja puhinaa, peiton asettelua uudestaan jalkojen väliin mytyksi
4. Voi lähteä pitkälle kävelylenkille ja olla varma että jaksaa myös takaisin
5. Voi laittaa tennarit jalkaan normaalisti, eikä niin että kaikki kannat on astuttu littanaan
6. Voi riehua poikien kanssa lattialla ilman että kokoajan varoo potkuja mahaan
7. Voi mennä nukkumaan ilman Rennie-tankkausta
8. Voi ostella vaatteita, muutakin kuin löysää trikoota ja kokoa L
9. Voi olla useamman tunnin rauhassa ilman tietoa siitä missä lähin vessa on

Kuulostaako tutulta? Tuleeko mieleen muuta mitä olet kaivannut raskauden aikana?

Tässä vielä pari kuvaa tästä mahtavuudesta ;).






lauantai 24. toukokuuta 2014

Vesileikkejä ja muuta kivaa

Istuskelen tässä terassilla varjossa ison mahani kanssa ja nautiskelen lämmöstä.Taustalla kuuluu poran ääni kun mies ja appiukko ruuvaavat viimeisiä terassilautoja vielä paikoilleen. Pieni on päiväunilla ja Joonatan pääsi mummun kanssa maauimalaan. On mulla aika hyvin oltavat :). Kiitos vaan tuhannesti kaikille apujoukoille joihin kuuluu myös oma äitini joka on hoitanut poikia aina kun olen tarvinnut hengähdystaukoa!

Arkipäiviä pyöritän kuitenkin pääasiassa minä, ihan normijuttuja tehdään puistoineen, kauppakäynteineen, ruoanlaittoineen, pyykinpesuineen ja mitä kaikkea hommaa sitä nyt kotona onkaan. Viimeaikoina on lämpö hellinyt meitä niin ihanasti että kaikkea extrakivaakin on hommailtu. Tässä muutamia fiiliskuvia menneeltä viikolta, jolloin ollaan mm. herkuteltu jätskillä useammin kuin ehkä pitäisi, polskuteltu omalla pihalla ammeissa (allas on vielä hankkimatta!) ja olen saanut oman pienen kasvimaan pystyyn pihan nurkkaan, jossa ainakin basilika, minttu ja ruohosipuli jo kukoistaa ja sellerin, salaatin, tillin ja lehtipersiljan pienet alut ovat tuleet näkyviin.

Mukavia kesäpäiviä kaikille täältä terassin lämmöstä!

Mehulasista poimitaan ekana jäät.

Vesileikit on parhaita!

Kesämiehet ilman vaatteita.

Yrttitarhan alku.

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Babyshowerit ja masukuva rv 36

Mun ystävät, ihan parhaita! Sain viettää sunnuntaina yllätysbabyshowereita ihanan kesäisen piknikin merkeissä. Meillä on ollut tapana järkätä tässä lähimmässä ystäväpiirissäni kaikille vauvajuhlat, mutta en ollut oikeastaan ajatellut että näin kolmannen lapsen kohdalla välttämättä tätä traditiota tapahtuisi, ja olin kyllä liikuttunut ja niin onnellinen tästä yllätyksestä! Mies oli mukana juonessa enkä oikeasti arvannut tätä ollenkaan.

Mun ystävät oli valmistaneet ihanat eväät piknikille: katkarapupiirakkaa, fetasalaattia, patonkia, juustoa, suklaata, mansikoita, täydellistä! Perinteisiä vauvanvaatteita ja tarvikkeita ei näin kolmannen vauvan kohdalla paketista ilmestynyt ja hyvä niin, vaan tämä äiti pääsee kuumakivihierontaan heti kun vauvamahaa ei ole.

Tässä sitä mennään jo raskausviikolla 37, joten ei haittaisi vaikka parin viikon kuluttua jo vauva syntyisikin. Olo on vähän jo raskas ja välillä vähän kivulias kun vauva ottaa tilaa ja potkii ilmeisesti joitain arkoja sisäelimiä (!!). Mä en myöskään malta odottaa että saan tavata meidän uuden pikku J:n! Miltähän se näyttää? Kaksi ensimmäistä kun ovat mun mielestä ihan eri näköiset. Parin viikon päästä mulla olisi synttärit, pikkupaketti olisi kiva synttärilahja :).

Tässä muutamia kännykällä näpsittyjä kuvia mun juhlista. Olen jo aika valmiin näköinen vai mitä ;). Ready to pop, niin sanotusti.











maanantai 19. toukokuuta 2014

Uusia Papuja lapselle ja äidille

Vaikka aloitin viikko sitten äitiysloman, en malttanut kuitenkaan olla tilaamatta pientä erää uusia ihania Papun vaatteita kauppaani, onhan tämä oma lempimerkkini! Olen haltioissani siitä, että tässä mallistossa on myös naisten kokoja, tuo huppari on nimittäin niin hyvä että se on aivan pakko saada :). Mulla on tuo huppari harmaana ja se on ollut mun suosikkivaate siitä lähtien kun sen sain. Hupparin kaveriksi tilasin raitaleggareita, lasten ja aikuisten koossa sekä raitapipoja. Tuo kauden printtikuosi on myös niin suloinen, mutta jouduin pitämään kukkaron nyörit tiukalla ja tekemään sitten valinnan joko/tai ja tällä kertaa raita sekä musta huppari voittivat.

Tässä pari kuvaa vaatteista jotka saapuvat ihan pian kauppaan.







Tuttua Papua mielestäni!

Jos tämä vaatemerkki ei ole ennästään tuttu niin tässä vielä muutamia faktoja. Papu on suomalainen yritys ja vaatteet on suomalaista suunnittelua ja valmistus tapahtuu osin Suomessa lähituotantona ja osin suomalaisen yrityksen tehtaalla Portugalissa. Yrityksestä kerrotaan tuotannon perustana olevan yhteistyö, läpinäkyvyys, vastuullisuus ja positiivinen meininki. Kaikkea mitä Coolkids.fi:kin kannattaa. I like!!

perjantai 9. toukokuuta 2014

Lähtölaskentaa ja viikon 35 masukuva


Luulenpa, että tässä vietetään ihan viimeisiä viikkoja kahden lapsen äitinä. Neuvolassa kerrottiin, että vauva on laskeutunut ja pää on lähtökuopissa, niin sanotusti. Oikeasti olisi vielä 5 viikkoa jäljellä, mutta koska molemmat aikaisemmat lapset ovat syntyneet hyvissä ajoin (ensimmäinen reilun viikon etuajassa ja toinen reilut 6 viikkoa) niin veikkaukset ovat muutenkin olleet tänne toukokuun puolelle. Itse veikkaan toukokuun viimeistä viikkoa, sillä äitini on silloin lomamatkalla Italiassa, ja tietysti vauva syntyy juuri silloin ;). Näin kävi myös ekan vauvan kohdalla. Silloin äitini matkusti lappiin siinä uskossa, että eka vauva tulee kuitenkin vähän lasketun ajan jälkeen. Ei tullut :) vaan äiti matkusti kesken loman takaisin etelään ekaa lastenlasta katsomaan. Voi niitä mummeja! Appivanhemmat on "varattu" päivystämään lomaviikon ajaksi, jotta isoveljille on hoitajat lähellä kun täältä siirrytään sairaalaan.

Fiilikset on rauhalliset ja toisaalta jännittyneet. Nyt jo tietää, että vaikka jotain puuttuu, sen saa kyllä hankittua vauvan syntymisen jälkeenkin. Ainoat oikeasti tärkeät on jo hankittu: rintapumppu, tutti, vauvanvaatteita, vaippoja ja varuiksi pari korvimaitopurkkia. Mitä sitä muuta vauva tarvitsee. Muuten elämä jatkuu kuten normaalisti, siitä pitävät varmasti isoveljet huolen :).

Jännittyneet fiilikset on, kun ajattelen itse synnytystä. Eka synnytys oli pitkä ja tuskallinen, toinen tuli hätäsektiolla ja who knows mitä kolmas sitten tuo tullessaan. Tieto lisää tuskaa siinä mielessä, että kahden synnytyksen jälkeen tiedän jo niin monta asiaa jotka voivat mennä pieleen tässä täysin luonnollisessa tapahtumassa. Mä haluan vaan selvitä vauvan kanssa hengissä!

Lähestyvästä synnytyksestä kertoo myös se, että mulla on ollut pakottava tarve ottaa päiväunia viimeiset pari viikkoa. Mä olen normaalisti vannoutunut päikkärivihaaja, mutta nyt olen heittäytynyt vaakatasoon sohvalle heti Jepun jälkeen ja Jonsku on taas saanut katsoa sen ajan videoita. Toki yöunetkin on jääneet nyt lyhyemmiksi, kun kylkeä kääntäessä joka kerta herää. Ja iltaisin ollaan valvottu liian myöhään - on ollut pakko saada vähän omaa aikaa päivän päätteeksi. Onneksi saimme juuri Homelandin toisen kauden katsottua loppuun ;). Tavoite seuraaviksi viikoiksi on miehen kanssa saada edemmän unta ja selviytyä sänkyyn viimeistään 22.30!

Tänään olen poikkeuksellisesti ollut koneella koko päikkäriajan, oih ja voih. Paras lopetella, kohta tuolta heräillään.

Ai niin, tänään Jonsku kysyi multa, "Mitäs aiot tehdä sitten kun meitä on kolme ja Jepu juoksee autotielle, minä kiipeän tikapuita pitkin katolle ja kolmas poika juoksee toiseen suuntaan". Niinpä! Kivaa viikonloppua kaikille!


lauantai 3. toukokuuta 2014

Ihana retki

Tänään iltapäivällä lähdettiin retkelle Seurasaareen. Me ollaan aina tykätty merenrannasta ja jonkin aikaa asuttiinkin Lauttasaaressa. Nyt merenrannalle tehdään vaan retkiä ja joka kerta se on yhtä vaikuttavaa. Rantakalliot, raikas merituuli, kaislikko, lokit... oih. 







Pojille otettiin mukaan molemmille omat menopelit, vaikka minä se olisin varmaan eniten jotain pyörillä kulkevaa kaivannut alleni. Oli jo vaikea pysyä kahden pyöräilevän perässä! Seurasaaressa on tähän aikaan vuodesta mukavan rauhallista, ainoastaan pari kurrea meinasi häiritä meidän rauhaamme (mä ihan vähän pelkään noita ovelia pikku veijareita). Kesällä tietysti on kahvilat ja kioskit auki, se on ihan eri paikka silloin. Tänään oli kuitenkin ihan täydellinen päivä kävellä luonnon rauhassa ja nauttia auringosta (uhkaavat pilvet pysyivät vain taivaanrannassa!), ihastella valkovuokkoja ja rantakallioita. 




Jepulle ostettiin pari päivää sitten tämä Smart-Trike ja pikkuherra onkin viihtynyt sen selässä juuri niin hyvin kuin uskalsin toivoa. Tällä on kevyt käydä kävelyllä ja kärrätä pikkuinen vaikka lähipuistoon. Rattaisiin meneminen kun on vähän taistelun takana, eikä musta sellaiseen taisteluun tämän mahan kanssa juuri ole. 



Retken jälkeen haettiin vielä Helsingin parhaasta Nepalilaisesta Mountainista ruoat mukaan ja tehtiin yllätysvisiitti mun siskon ja miehensä luokse Töölöön. Lapset olivat innoissaan ja aika riehakkaina tästä vierailusta ja jätettiin jälkeemme ainakin likaiset ikkunalasit - autoja kun oli niin hauska katsella leveillä ikkunalaudoilla :). Kiitos vaan siskolle joka paimensi lapsukaisia niin me saimme nautiskella Nepalilaiset rauhassa.