tiistai 12. maaliskuuta 2013

Taidetta, kahvia ja neulontaa

Mä niin ihailen ihmisiä jotka osaavat jonkin taidon tosi tosi hyvin. Itse olen ollut aina sellainen keskitien kulkija, multa onnistuu kyllä juttu kuin juttu, eikä ole montaa harrastusta jota en olisi kokeillut, mutta en ole missään huippu. Mulla on kylläkin monta taitavaa ystävää, taiteiden parissa oman tyylinsä löytäneitä ihania huippuja. Yksi heistä on Katja Saario. Moi vaan Katja :D






Viime perjantaina avasi Katjan uusi näyttely Lentävä Lapanen -kahvilassa Järvenpäässä. Otin avajaisiin mukaan Joonatanin, mentiin ihan kaksin. Sivuhuomiona on sanottava, että neljävuotiaan kanssa kaksin liikkuminen on sairaan kivaa!! Jonskulta tulee kommenttia ja juttua ja mahtavia huomioita, joita vain neljävuotias voi tehdä.

Katjan akvarellit vievät mukanaan ihanaan ja suloiseen satumaailmaan. Aiheita ovat mm keijut, satumaiset lapset ja vuodenajan mukaan myös tontut, eläimet, kukat ja muu kiva. Katjan maalauksista on saatavilla myös kortteja, niitä joulunaikaan täällä mainostinkin.





Ei siinä vielä kaikki. Avajaisissa juhlittiin myös Katjan suunnitteleman pääsiäispostimerkin ilmestymistä. Siistiä, että Katjan taidetta on nyt myös virallisessa postimerkissä! Tää on pakko käydä ostamassa ja laittaa jemmaan.



Juuri tämä kahvila näyttelytilana on myös tosi onnistunut. Lentävä Lapanen ei ole "pelkkä" kahvila vaan neulekahvila.


Mukaan voi ottaa vaikka omat puikot ja istahtaa nojatuoliin neulomaan, tsiigailla samalla uusia lankoja (ja 13.4. asti tietysti Katjan taidetta!), ja suunnitella seuraavaa neulostyötä. Sellaisen fiiliksen ainakin paikasta sain :). Lentävään Lapaseen tulen tekemään vielä monta retkeä, täällä naapurikaupungissa kun ei ole yhtään kivaa kahvilaa :(. Pitää varmaa perustaa itse :). Anteeksi hymiöiden liiallinen käyttö :)))




Katja Saario Art facebook-sivut löytyvät täältä. Näyttely kahvilassa 13.4. saakka.
Lentävä Lapanen -kahvilan facebook -sivut löytyvät täältä. Osoite: Mannilantie 30, Järvenpää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti