perjantai 9. toukokuuta 2014

Lähtölaskentaa ja viikon 35 masukuva


Luulenpa, että tässä vietetään ihan viimeisiä viikkoja kahden lapsen äitinä. Neuvolassa kerrottiin, että vauva on laskeutunut ja pää on lähtökuopissa, niin sanotusti. Oikeasti olisi vielä 5 viikkoa jäljellä, mutta koska molemmat aikaisemmat lapset ovat syntyneet hyvissä ajoin (ensimmäinen reilun viikon etuajassa ja toinen reilut 6 viikkoa) niin veikkaukset ovat muutenkin olleet tänne toukokuun puolelle. Itse veikkaan toukokuun viimeistä viikkoa, sillä äitini on silloin lomamatkalla Italiassa, ja tietysti vauva syntyy juuri silloin ;). Näin kävi myös ekan vauvan kohdalla. Silloin äitini matkusti lappiin siinä uskossa, että eka vauva tulee kuitenkin vähän lasketun ajan jälkeen. Ei tullut :) vaan äiti matkusti kesken loman takaisin etelään ekaa lastenlasta katsomaan. Voi niitä mummeja! Appivanhemmat on "varattu" päivystämään lomaviikon ajaksi, jotta isoveljille on hoitajat lähellä kun täältä siirrytään sairaalaan.

Fiilikset on rauhalliset ja toisaalta jännittyneet. Nyt jo tietää, että vaikka jotain puuttuu, sen saa kyllä hankittua vauvan syntymisen jälkeenkin. Ainoat oikeasti tärkeät on jo hankittu: rintapumppu, tutti, vauvanvaatteita, vaippoja ja varuiksi pari korvimaitopurkkia. Mitä sitä muuta vauva tarvitsee. Muuten elämä jatkuu kuten normaalisti, siitä pitävät varmasti isoveljet huolen :).

Jännittyneet fiilikset on, kun ajattelen itse synnytystä. Eka synnytys oli pitkä ja tuskallinen, toinen tuli hätäsektiolla ja who knows mitä kolmas sitten tuo tullessaan. Tieto lisää tuskaa siinä mielessä, että kahden synnytyksen jälkeen tiedän jo niin monta asiaa jotka voivat mennä pieleen tässä täysin luonnollisessa tapahtumassa. Mä haluan vaan selvitä vauvan kanssa hengissä!

Lähestyvästä synnytyksestä kertoo myös se, että mulla on ollut pakottava tarve ottaa päiväunia viimeiset pari viikkoa. Mä olen normaalisti vannoutunut päikkärivihaaja, mutta nyt olen heittäytynyt vaakatasoon sohvalle heti Jepun jälkeen ja Jonsku on taas saanut katsoa sen ajan videoita. Toki yöunetkin on jääneet nyt lyhyemmiksi, kun kylkeä kääntäessä joka kerta herää. Ja iltaisin ollaan valvottu liian myöhään - on ollut pakko saada vähän omaa aikaa päivän päätteeksi. Onneksi saimme juuri Homelandin toisen kauden katsottua loppuun ;). Tavoite seuraaviksi viikoiksi on miehen kanssa saada edemmän unta ja selviytyä sänkyyn viimeistään 22.30!

Tänään olen poikkeuksellisesti ollut koneella koko päikkäriajan, oih ja voih. Paras lopetella, kohta tuolta heräillään.

Ai niin, tänään Jonsku kysyi multa, "Mitäs aiot tehdä sitten kun meitä on kolme ja Jepu juoksee autotielle, minä kiipeän tikapuita pitkin katolle ja kolmas poika juoksee toiseen suuntaan". Niinpä! Kivaa viikonloppua kaikille!


3 kommenttia:

  1. Voi että, jännittäviä aikoja teillä! Olen itse juuri äitiys- ja lastenneuvolassa harjoittelussa (valmistun terveydenhoitajaksi) ja on iskenyt vakava vauvakuume. Kyllä meidänkin pojat jossain vaiheessa tarvitsevat vahvistusta. ;) Tsemppiä sinne!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kaisa! Vauvakuumeeseen taitaa auttaa vain yksi asia ;). Ihana harjoittelupaikka sinulla!

    VastaaPoista
  3. Hahaa, Jonskun kommentti :) Sitäpä sitä varmaan tulee testailtua, että miten äiti repee moneen suuntaan. Ihania päiviä sinne! T-M

    VastaaPoista