sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Uuden odotusta pimeyden keskellä


Ohhoh, tulikin pitkä tauko kirjoittelussa! Syksy meni kiireisissä ja osittain väsyneissä merkeissä kun saimme tietää tulevasta perheenlisäyksestä. Hui, kyllä, jos kaikki menee hyvin, meille syntyy kesäkuussa kolmas lapsi! En ole edellisissä raskauksissa tällaista väsymystä kokenutkaan. Oli mentävä päivä kerrallaan ja hoidettava vaan perusasiat, joita kahden pojan kotiäitinä tietysti riittää :).
Väsymys alkoi helpottamaan heti 14 rv jälkeen ja olen kokenut jo useita energisyyden hetkiä! Huolimatta tästä kaiken peittävästä pimeydestä... Olemme kaikesta huolimatta ulkoilleet paljon, vaikka se välillä onkin ollut tuskan takana. 

Hauskoja hetkiä mahtui viime kuukausiin toki paljon myös! Lokakuussa juhlittiin Jesperin 1-v synttäreitä, käytiin Espanjassa, nautittiin Joonatanin tanssiryhmän joulunäytöksestä, juhlittiin joulua perheiden kanssa, uutta vuotta juhlittiin ystävien seurassa hodareita ja kuohuvaa nautiskellen ja sitten sitä perusarkea, joka on välillä ihanaa ja välillä ihan kamalaa.

Katsotaan mitä kaikkea kevät tuo tullessaan, ainakin kasvavan masun ja uuden vauvan odotusta <3. 

Ja hei, hyvää uutta vuotta ystävät! 





1 kommentti:

  1. Paljon onnea! Raskauden aiheuttama väsymys on jotain ihan käsittämätöntä. Mulla oli toisessa raskaudessa niin, että kun istahdin sohvalle niin heti meinasin nukahtaa. Onneksi se tosiaan helpottaa aika nopeastikin.

    VastaaPoista