sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Barcelonan juttuja, osa 2

Mihin jäinkään, niin, piti kertoa vielä pari juttua Barcelonan matkalta sekä laittaa pari mun mielestä ihanaa kuvaa Jonskusta uusissa Papuissa. Olin nimittäin miettinyt tuota hupparia että sopiiko pojalle ja sopiihan se, vai mitä! Nyt me saadaan samistella Papuissamme <3. Alla yksi kuva meistä yhdessä ja vinkkinä että kaupasta löytyy vielä yksi aikuisten L-koon huppari. On kapeaa mallia, M ja L välillä ei ole suurta eroa.

Barcelonassa löytyi kyllä niin makeita kuvauspaikkoja ja harmi vaan että mun kamera tosiaan ekan päivän jälkeen antoi erroria. Tässä siis Samin iphonella ottamia kuvia, must näissä on hyvä tunnelma.






Vika kuva on otettu yhden ihanan tapaspaikan vierestä josta saatiin vinkki ystävältä joka opiskeluaikoihin asusteli hetken Barcelonassa. Paikka oli Sol Soler, Gracian kaupunginosassa, jossa tapakset sai nauttia joko sisällä tai ihanasti terassilla pienen aukion vieressä. Kivoja kauppoja oli kanssa siellä, mutta enhän mä kerennyt kaupoissa juosta.

Mitäs muuta me tehtiin? Käytiin Zoossa ja se oli Jonskun lempparijuttu koko matkalla biitsin lisäksi. Eläintarha olikin tosi iso ja tärkeintä kaikista, siellä oli monta krokotiiliä :). Mikä mua äimistytti myös, oli eläintarhan kiskojen ruokatarjonta. Siis sellanen pikaruokakiska, mutta mistä sai hirmuhyvää tuoretta patonkia eri täytteillä ja muutenkin oikein hyvät valikoimat.

Muutenkin tuntuu että Espanjassa matkustaessa harvoin on tarvinnut pettyä ruokapuolen tarjontaan. Ravintolat ja kaupat on pullollaan ihanaa tuoretta ruokaa ja kahvilat, oi kahvilat, ja ne leipomot. Tuoretta leipää ja niitä croisantteja ei tarvitse koskaan kaukaa hakea. Ja miten kahvikin maistui siellä niin erityisen hyvältä?

Parc Güell oli sen sijaan pieni pettymys. Se oli listalla jo meidän edellisellä Barcelonan lomalla, mutta silloin ei sinne keretty. Ehkä aikuisseurassa puistosta olisi saanut enemmän irti, mutta vaunujen kanssa oli jotenkin hankalaa ja vähän sellainen läpihuutojuttu. Plus että arkipäivänäkin puisto oli tupatentäynnä jengiä ja vaunujen kanssa puikkelehtiminen kävi lähinnä hermoille.

Yksi kivoimmista päivistä olikin kun käveltiin asunnon lähistöllä, pyörähdettiin Sagrada familian vieressä puistossa ja osuttiin ihanille katumarkkinoille missä oli musiikkia ja ruokakojuja yleisesti aika riehakas tunnelma, sillein hyvällä tavalla.

Biitsillä käytiin pariin otteeseen vaikka ei ollut vielä ihan uimakelejä. Me tykättiin kun sai heittää kengät pois, kävellä hiekalla, kerätä simpukoita, juosta aaltoja pakoon (missä ei aina ihan onnistuttu), nauttia lounas rannalla ja kaivella patoja, mitä suloinen esikoinen erityisesti oli odottanut. Hiekkalelut hommattiin heti ekana aamuna.

Alla vielä yks mun lempikuvista missä olen poikien kanssa, näin äitienpäivän kunniaksi :)

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille!





2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!Ja tosi hyvin sopii munkin mielestä pojalle tuo huppari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Sini! Ja toi huppari on jotenkin parhaimmillaan noiden leggareiden kanssa. Myös keltasten kanssa sopii, mutta just nää mustat harmailla paikoilla on kyllä hienoimmat. Mun mielestä :).

      Poista