lauantai 30. kesäkuuta 2012

Gotlanti on hurmannut meidät!

Kesän ensimmäisen lomareissun teimme ihanalle Gotlannin saarelle. Minulla oli vahvat mielikuvat millaista Gotlannissa on ja olin jo etukäteen vakuuttunut, että tämä olisi "meidän paikka" tai smultronställe, kuten Ruotsalaiset sanoisivat. Ja olin täysin oikeassa! Mieheni kanssa pidimme kauniista Visbystä, hyvistä ravintoloista sekä yleisestä avarasta merimaisemasta rantoineen ja kallioineen, Joonatan tykkäsi rantsusta ja huvipuistosta.

Joonatanin lempparikohde oli odotetusti Kneippbyn sommarland. Eli huvipuisto, josta löytyy mm Peppi Pitkätossun talo, laitteita, sekä 3,5 vuotiaan pojan ehdoton loman huippukohta: autorata, jossa sai ajaa ihan itse miniautoilla ympäri autoteitä. Juhannusviikolla oli vielä todella hiljaista, joten autoilla pääsi ajamaan uudestaan ja uudestaan ja uudestaan :-). Mutta koska sesonki ei ollut vielä kunnolla alkanut, oli ravintolatarjonta hieman heikkoa täällä huvipuistossa. Kävimmekin kesken päivän autolla Visbyssä syömässä.

Oma lempparikohde oli ehdottomasti Gotlannin pohjoispuolella oleva Fårö:n saari. Visbystä ajoimme noin 45min pohjoiseen, josta menimme lossilla 5 minuutissa pääsaarelta Fåröhön. Jälleen kerran minulla oli vahva mielikuva paikasta, ja osuin taas oikeaan, onneksi :). Sudersandin hiekkarannoilla ei ollut juurikaan muita ihmisiä ja juuri tällainen karu tyhjä hiekkaranta vaan kolahtaa minuun tosi kovaa. Pidettiin evästauko dyynien välissä ja Joonatan touhusi lapionsa kanssa hiekassa.

Vuoden päästä tahdon takaisin Gotlantiin ja silloin meitä onkin jo neljä! Asuinpaikan valitsemme uudestaan, koska Visbyn lähellä oleva lomakylä oli juhannuksena täynnä eläinten lailla käyttäytyviä nuoria (Gustavsvik Semesterby). Tahtoisin löytää pienen mökin keskeltä ei mitään, lähältä rantaa josta voisi tehdä retkiä ympäri saarta ja ehkä yöpyä pari yötä Visbyn keskustassa jossain vanhassa idyllisessä hotellissa.

Alla muutamia kuvia matkalta


Illallinen lomakylän biitsillä
Sudersandin dyyneillä
Joonatanin hiekkaleikkejä
Isi ja poika Sudersandissa



Visbyn torilla dinnerillä

Ihana Creperie & Lodge Visbyssä







1 kommentti:

  1. Josko jo ensi kesänä pääsisimme mekin tuonne! Näyttää just niin ihanalta kun olen kuvitellutkin :)

    VastaaPoista