keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Hiihtolomalla?

Ai mikä hiihtoloma? Käytännössä meidän perheessä se tarkoittaa vain että kerhot ja harrastukset on viikon tauolla. Eli todella "lomaa" tämä ei ole kun näillä keleillä pitää kehittää normiviikkoa enemmän tekemistä. Me ollaan siis puuhailtu ihan perusjuttuja. Leikkimistä mummun luona, isän häirintää työpaikalla, synttärijuhlia, sen semmoista. Ulkoiltua on tullut ehkä jopa vähemmän kuin normaalisti.
 

Tänään oli kuitenkin ihanan pirteä ilma ja ulkoiltiin vaihteeksi Helsingissä. Ensin moikattiin isiä työpaikalla ja sitten köröteltiin ratikalla Ratikkamuseoon Korjaamolle. Tukholman ratikkamuseoon tottuneena Joonatan oli sitä mieltä että tämä museo oli "tyhjää täynnä" ;). Oli siellä kolme ratikkaa johon pääsee sisään ja kolme joita voi ihailla ulkoa. Miljöö on vaan niin mun makuun, että mua ei häirinnyt tämä ratikoiden vähyys. 

Takaisin asemalle käveltiin ja siinä saatiin se päivän ulkoilu sitten. Käveltiin vanhan kotimme ohi Töölössä ja ihan iski hetkellinen kuume muuttaa takaisin keskustaan. Sitten kotona kurkkasin myytäviä asuntoja Töölössä kolmilapsiselle perheelle ja into sammui. Mutta ehkä joskus vielä! 

Moro!

Ratikkamuseossa

Vanhoilla huudeilla Töölönkadulla.



Ihan parhaat kengät kevääseen Crocsilta.


Mitäs te olette puuhailleet hiihtolomalla?

1 kommentti:

  1. Mekin ollaan oltu ihan kotosalla vaan ja nopeasti se aika kuluu. Ollaan käyty Hoplopissa ja uimassa, Islahan osaa yhtäkkiä uida!!! Ja ulkoiltu ollaan tietty, tuolla on aika hauska ilma kuitenkin, kun on niin lämmintä ja lumestakin saa rakenneltua kaikenlaista pihalle. Ihana kun jaksat aina keksiä kaikkia hauskoja paikkoja, joissa käydä. Tollaset ratikkamuseot ja muut on meille vielä ihan tuntemattomia paikkoja, mutta varmasti tarvitaan hyviä vinkkejä kivoista paikoista, kun poitsu tosta vähän kasvaa, kun nyt ollaan tehty vaan niitä tyttöjen juttuja.

    VastaaPoista