tiistai 20. elokuuta 2013

Syksyn menoja

Syksyn alkuun liittyy sekin ihana asia, että kaikki harrastukset ja kerhot alkavat taas. Saadaan taas vähän rytmiä tähän meidän elämään :). Tänään oli eka kerhopäivä ja tiukkaa teki että yhdeksäksi sinne kerettiin. Tunnen olevani etuoikeutettu kun saan pitää molemmat pojat kotona ja rennoista aamuista ollaankin nautittu olan takaa. No tänään tuli pientä fiilistä siitä, mitä vuoden parin päästä aamut tulee olemaan. Aamurutiineihin kun kuuluu myös koiran ulkoilutus.

Jepu ja Sipu eli Jesper ja Siiri

Kerhon lisäksi meillä on Joonatanilla jalkapallokoulu yhtenä iltana, kuvismuskari toisena iltana ja sitten marakattijumppa vielä lauantaisin, joka onkin Hertta-serkun kanssa yhteinen harrastus. Jepun kanssa mennään vielä vauvauintiin. Ja itse jatkan hetken tauolla ollutta tanssiharrastusta Lyrical Jazz tunneilla. Ainiin ja vielä miehen kanssa yhdessä kahvakuulaa sunnuntaisin. Ja tietysti kirjallisuuspiiri. Sitten olisin halunnut vielä kitaratunteja, pianotunteja, laulutunteja, kuntosalia, joogaa, ainakin ;).

En ole yhtään sitä mieltä että lapsilla tulisi olla harrastuksia. Mutta itse olen aina harrastanut paljon ja tykännyt aina kovasti olla menossa. Oma äitini hoiti meitä kotona kun olin pieni, aina siihen asti kun pikkusiskoni meni kouluun, ehkä hänkin ajatteli että meille oli kivaa vaihtelua käydä harrastuksissa kun olimme päivät kuitenkin kotona. Ihan samaa ajattelin kun Joonatanillekin noita harrastuksia sovin. Jos hän olisi päivähoidossa, harrastukset jäisi varmasti yhteen kertaan viikossa. Ehkä. Harrastetaanko teillä?

Kovin on lämmintä ollut vaikka kuulaita syysaamuja jo kovasti odottelen. Tässä vielä pari kuvaa pojista pihalla ihanissa Maxomorran syysväreissä.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti