perjantai 12. lokakuuta 2012

Temppuradalla

Viikon kohokohta on tietysti perjantai. Silloin on mun ja pojan oma päivä. Siihen kuuluu aamulla temppurata, joka on mielettömän hauska harrastus pikkumiehelle (ja minulle!). Välillä pitää päästellä oikeen riemunkiljahduksia (poika)! Tätä harrastusta jatketaan ehdottomasti keväällä, vauva pääsee silloin vaikka kantoliinassa mukaan. Tai vaunuissa, mäkin haluaisin päästä trampoliinille!

Temppuilun jälkeen on jo kova  nälkä ja rutiiniksi on muodostunut, että poikkeamme lounaalle hampurilaispaikkaan. Tänään poikkesimme myös Joonatanin mummille, jonne poika halusikin jäädä hoitoon "Äiti, mä HALUUN jäädä mummille hoitoon!!!". No sehän sopi ja sainkin hoideltua vähän asioita sillä aikaa. Kaiken tämän jälkeen maistui päiväunet - joita meillä nukutaan noin pari kertaa kuukaudessa. Joten tänään on ollut tälle mutsille aika leppoisa päivä. Välillä näinkin, on hermot olleet aika riekaleina viime aikoina. Mutta ei siitä tänään enempää, koska tänään on kiva päivä!

Lepakkoriipunta on kuulemma "tooosi helppo".


Tässä hypyssä on jotain tanssillista.

Hyppy korkealta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti